Luvassa kunnon vuodatus, ei nyt ole fiilistä kirjoitella mistään muusta...

Tänään minulle soitti odottamatta isäpuoleni(äitini on Intiassa lomalla) ja kertoi, että vanhempi koiramme kuoli sunnuntaina. Koira oli jo 10-vuotta ja viime aikoina erittäin huonovointinen(laihtui, hampaat putoilivat), joten nyt sillä on parempi olla, sata kertaa varmasti. Pieni koira-enkeli. Kuitenkin tietysti ikävä on kova ja varsinkin kun näin pienen viimeksi elokuussa, uutiset iskivät pahasti. Olenkin vaan itkenyt koko päivän, Nessa sylissä ja yrittänyt tajuta asiaa.

2055578.jpg
Emma 4.10.1998 - 9.11.2008<3<3

Ok, varmasti on jostain typerää olla niin kiintynyt lemmikkeihinsä, että tuntuu kuin oma läheinen olisi nukkunut pois (olen muuten saanut noottia kyllä epäsuorasti koulukaverilta liittyen Vanessaan.. siitä joskus lisää sitten), mutta minä vaan olin todella läheinen pikku-Emman kanssa vaikka se asuikin aina äitini luona(en halunnut ottaa sitä kerrostalokämppiin kun äidilläni on iso talo ja piha). Olihan Emma siitä lähtien elämässäni kun aloin pikkuhiljaa jotain jostain tajuamaan, eli 11-vuotiaasta lähtien.

2055573.jpg

Emma nukkuu nyt äitini pihan perällä, johon isäpuoleni ja veljeni tekivät sille haudan, mutta varmasti katselee jostain ylhäältä, jossa sillä on hyvä olla. Pieni perhonen vaan ei enää jaksanut lentää

Emma oli suomenpystykorvan ja lapinkoiran sekoitus. En ole koskaan tavannut kiltimpää koiraa, totteli aina, ei tehnyt koskaan kenellekään mitään pahaa, ei purrut, ei haukkunut. Voin sanoa, että Vanessa on ihan riiviö Emmaan verrattuna.

2055581.jpg
Emman viimeinen kesä :'(

Tämä postaus on siis omistettu Emmalle, jota rakastan ja kaipaan kovin. Tämä ikävä ei koskaan katoa, mutta....
Sunnuntai yönä syttyi taivaalle uusi tähti. Toivon, että Emmalla on nyt kaikki hyvin!

I love you, puppy <3<3